Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Fyssarin otteella

Olen pidemmän aikaa pyöritellyt ajatusta blogin kirjoittamisesta. Opiskeluaikana kirjoitin monta vuotta omaa, henkilökohtaista blogia, mikä olikin melko suosittu ja koin kirjoittamisen tuottavan minulle paljon iloa! Aloittaessani yrittäjänä kuutisen vuotta sitten piilotin vanhat blogini salasanojen taakse, koin etten tahdo yrittäjänä enää avata niin paljoa henkilökohtaista eloani. Blogin lopettamisen jälkeen tuli kirjoittamiseen tauko, eikä mennyt kauaa, kun aloin taas kaipaamaan kirjoittamista. Niinpä ajattelin, että voisin kirjoittaa blogia ammatillisesti, fysioterapiaan liittyen! Kuningasidea! Postauksia tuli muutama melko tiheästi. Sitten hieman harvemmin. Ja vielä harvemmin. Mitä enemmän oli taukoa, sen takkuisemmalta kirjoittaminen tuntui. Tuntui oudolta. Enkö enää osannut kirjoittaa? Tai mitä ihmettä, enkö halunnut? Jonkin aikaa pohdittuani huomasinkin, että viimeisestä blogikirjoituksesta olikin jo vuosia aikaa... heh. Ja tajusin, ettei se meininki ollut minua varten. Jäykä