Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Ajatuksia kesän jäljiltä

Elokuun 13. Mikä mahtava kesä meillä onkaan ollut! Kuiva, ja kuumuuden vuoksi myös rankkakin, mutta pitkä ja kaunis! Olen lomaillut eniten koko yrittäjyyden aikana- kun mietin asiaa, niin en ole lomaillut yhtä paljon sitten yläasteen!

Tänään on lomaltapaluu töihin, eikä nyt enää pidempää lomaa ole kalenteriin vedettynä tälle vuodelle, ainakaan vielä. Syksy on aika hektistä aikaa töissä, joten mieluiten lomailen silloin kun töissä on rauhallisempaa. Tuntuu hyvälle aloittaa työt lomien jälkeen, levänneenä ja tuntuu jopa, että energisenä! Olen kuitenkin paljon miettinyt, millä keinoin energiastani kiinni arjen tohinassa?

Oletko koskaan itse miettinyt, mitä keinoja sinulla on pitää huolta jaksamisestasi? Entä, mikä energiaasi syö?

Taistelin niin pitkään nollaenergioiden kanssa, että nyt olen nauttinut suunnattomasti siitä, että koen taas eläväni, en suorittavani! Siksi omasta jaksamisesta huolehtiminen on todella konkreettisesti noussut ykkösprioriteetiksi. Tiedän, että jos kohtaan jaksam…