Siirry pääsisältöön

Ratkaisuja päänsärkyyn; takaraivon, otsan, ohimon ja silmänalueen kivut

Kaksi tyypillisintä päänsärkymuotoa, joihin työssäni useimmiten törmään, on helppo kertoa; jännityspäänsärkykipu, joka tuntuu takaraivolla/kallonpohjassa ja voi edetä ohimoille, sekä otsalla/ohimolla tuntuva päänsärky, joka tuntuu joko myös tai pelkästään silmän ympärillä tai takana. 

Käsitellään ensin takaraivo/ohimopäänsärky. Ohessa on Trapezius- eli epäkäslihaksen triggerkartta, joka kuvaa hyvin epäkäslihaksen eri trigger- eli kipupisteiden säteilyreittejä. Kipu voi olla toispuoleista tai tuntua molemmin puolin. Usein takaraivo/ohimopäänsärkyä provosoi näyttöpäätetyö tai muu vastaava staattista asentoa vaativa tai yksipuoleista, tarkkaa työskentelyä sisältävä tekeminen; autolla ajo, neulominen, lukeminen.. jos olet jännittäjä, saatat myös tunnistaa päänsärkyalueesi kuvasta. 


Kuva täältä




Mistä tällainen päänsärky sitten johtuu, ja voiko sille tehdä jotain itse?

Paljonkin! Ja paljon voit tehdä ihan itse. Hyvä lähtökohta on tarkistaa oma ergonomia; Mitä tahansa puuhailetkin, on hyvä tarkistaa ettei pää työnny liiaksi eteen, hartiat pyöristy kyyryyn ja olkapäät työnny eteen. Toki, monissa aktiviteeteissamme on luonnollista, että juurikin nämä liikekaavat toteutuvat; nappaamme vaikka älypuhelimemme näytön aktiiviseksi, puhelin rintakehän korkeudella- jo pelkästään siinä asennossa hartiat kääntyvät alas ja eteen, yläselkä pyöristyy ja on luontevaa että kurkotamme päämme kohti pientä näyttöä. Kuitenkin, on tärkeää pyrkiä siihen että huonoimmat asentomme ovat vain väliaikaisia ja pyrimme mieluummin nostamaan katseltavan näytön/kirjan/kutimen/mitä vain katselemmekin, riittävän lähelle, ei laskemaan päätämme riittävän lähelle! 

Toinen tärkeä elementti on riittävä lihaskunto. Lihaksemme kipeytyvät ja muodostavat herkästi kipupisteitä, elleivät ne saa tehdä riittävästi töitä. Tyypillisesti yläselkämme ja hartiamme lihaksisto onkin ylivenyttynyttä, vaikka siellähän me jumimme tunnemmekin. Ylivenynyt lihas on usein särkevä ja jomottava. Oletko koskaan tuntenut painetta, särkyä tai jumin tunnetta lapojesi välissä? Kokeilepa seuraavan kerran kulmasoutua kepillä niin, että työnnät rinnan eteen ja mietit vieväsi lavat yhteen ja alas joka soudulla. Venytä sitten rintalihakset huoneen nurkassa niin, että asetat kämmenet seinille, kyynärpäät koukistettuina, ja astut toisella jalalla kohtinurkkaa niin, että siirrät painoasi eteen. Todennäköisesti ns. jumi lapojen välissä rentoutuikin, ja sen sijaan että olisit tarvinnut yläselän hieronnan, tarvitsitkin vain hiukan oikeanlaista liikettä ja venytystä! 

Mikäli työskentelet pitkään vaikkapa koneen äärellä, on tärkeää, että välillä tauotat työskentelyä vaikkapa venyttämällä kädet Y- asentoon ja kaartamalla selkää liikkeen mukana! Vastaliikkeet helpottavat!

No nyt jo takoo takaraivoa, mitä teen?!!


Mikäli päänsärky pääsee jo syntymään ja tarvitset avun samantien, on minulla sinulle muutama kikka:


  • Jos päänsärky tuntuu takaraivolla toispuoleisesti, tipauta särkevän puolen kätesi roikkumaan vapaasti sivulle. Voit pyytää kaveria apuun tai tehdä tämän itse; tartu napakasti noin pääsi ja olkapääsi puoleen väliin hartiaan, ota kunnon ote ja purista näppiesi väliin jäävää lihasta. Voit käydä samalla tekniikalla läpi kyseistä lihasta sekä lähempää olkapäätä ja lähempää kaulaa. Löydät ehkä kohdan, joka säteileekin juuri päänsärkyalueelle. Mikäli kohta löytyy, pidä tiukka puristus kunnes helpottaa!
  • Tennispallo/fasciapallo on paras kaverisi! Asetu selkä seinää vasten joko jakkaralla tai seisten. Aseta tennispallo/fasciapallo lavan yläreunaa/sivuun lavan ja selkärangan väliin/muuhun sopivaan kohtaan ja nojaile seinään sen verran, millainen paine hyvälle tuntuu. Voit myös kokeilla viedä sitä kättä, jonka puolelta hierot selkää ja hartiaa pallolla, vartalon yli ristiin/eri suuntiin saadaksesi venytystä. Voit myös asettaa pallon kaularangan toiselle puolelle/kallonpohjaan toispuoleisesti ja päätä kevyesti nyökkäämällä/käännellen etsiä sopivaa makeankipeää kohtaa. Pallon kanssa et saa tuhoa aikaiseksi, mutta pidä paine miellyttävänä ja makeankipeänä. 
Entäs sitten ohimolla, otsalla ja /tai silmän alueella tuntuva päänsärky?

Samat ergonomiaan, tauotukseen, lihaskuntoon ja vastaliikkeisiin liittyvät yleisohjeet pätevät tässäkin. Hypätään suoraan kikkoihin, joilla voit koittaa helpottaa oloasi!

Kuva täältä



Ohimoilla tuntuvaa päänsärkyä moni intuitiivisesti hoitaakin hieroskelemalla ohimoitaan. Otetaan astetta tehokkaammat keinot käyttöön otsaan ja ohimoille tuntuvaan päänsärkyyn;

  • aseta kämmenpäkiät korvien yläpuolelle kalloon. Pidä ote niin napakkana, että kun "jynssäät" kämmenilläsi temporalis- lihaksen aluetta (katso kuva!), pyrit liikuttamaan päänahkaa, et otettasi. Mikäli alue on hyvin arka, kevennä otetta!
  • Jos tuntuu, että siedät käsittelyä, aseta vastaavanlaisesti, napakasti, sormenpääsi lihaksen alueelle ja "jynssää" päänahkaa, pyri liikuttamaan sitä, ei sormenpäitä. 
Välillä Temporalis- lihaksen heijasteet voivat aiheuttaa tuntemuksia myös poskeen tai jopa yläleukaan/hampaisiin. Jos tunnet näillä alueilla oireilua, mutta hampaiden pitäisi olla kunnossa, voit kokeilla Temporalis- lihaksen itsehierontaa ja katsoa, helpottavatko tuntemukset!

Ihan kivoja vinkkejä, mutta apua! Oireet silmän takana/ympärillä, silmässäni on ollut elohiiri jo pitkään, korvani tinnittää ja on vetinen!

Oheiset tuntemukset ovat usein peräisin kaulalta, päännyökkääjälihaksesta. Yleisesti ottaen kaulan kireydet on fiksuinta hoidattaa osaavalla fysioterapeutilla tai muulla ammattilaisella, jolla on perehtyneisyyttä kaulan alueen käsittelyyn. On kuitenkin yksi vinkki, joka on turvallinen toteuttaa ja usein auttaa hyvinkin pian oireisiin! Päännyökkääjälihakselle kovinta rasitusta on pääntyöntyminen eteen ja kaulan lihasten heikkous.

Kuva täältä


Tässä kyseinen vinkki!
  • Ota ote päännyökkääjälihaksesta hellän napakasti (kts. oheinen kuva, lihas kulkee korvan takaa rintalastan ja solisluun kuoppaan) niin, että samanpuolen kädellä otat lihaksesta otteen etusormen ulkosyrjän tullessa lihaksen etupuolelle ja peukalon lihasrungon takapuolelle. Tätä voi helpottaa se, että otetta hakiessa käännät päätä vastakkaiseen suuntaan (jos hierot vasenta puolta, käännä päätä oikealle ja hieroessa palauta pää keskiasentoon)
  • Mikäli löydät kipukohdan lihaksen alueelta, voit jäädä hetkeksi puristamaan sitä. Luultavasti tunnetkin puristaessa hyvin säteilykivun reitin!

Kuva täältä

Tässä siis muutama tärppi päänsärkyihin! Toivottavasti näistä vinkeistä on apua- kuulen mielelläni palautetta!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jodin puutteen hoito- 1.vuoden päivitys

Pitkästä aikaa! Viime vuonna tähän aikaan vuodesta olin suuremmissa tutkimuksissa Päijät- Hämeen Keskussairaalassa erikoislääkärin vastaanoton tiimoilta. Minulta tutkittiin huolella kilpirauhasen toiminta, suljettiin pois muut kehon hormonitoimintaa tai aivojen toimintaa sotkevat tekijät ja jännityksellä jäin odottamaan vastauksia! Kilpirauhaseni todettiin toimintakykyiseksi, eikä mitään muuta vakavaa ilmennyt. Vielä viimeistelyksi endokrinologini tahtoi testata joditasoni. Niistä tuloksista voitkin lukea blogikirjoituksestani viime keväältä.. Nyt on aika päivittää kuulumiseni- mitä vuodessa on tapahtunut? Aloitin jodinpuutteen toteamisen jälkeen aikamoisen tankkaamisen. Lääkärin ohjeilla päivittäinen jodinsaantini nostettiin suositeltuun päiväannokseen verrattuna noin 6- kertaiseksi. Muistathan, että saantisuositukset perustuvat keskiarvoon, jolla keskikokoinen, perusterve ihminen todennäköisesti ennaltaehkäisee puutosoireet, mikäli saantisuositusten mukainen ravinto- tai hi

Arvoitus ratkesi?!

Lähes neljä vuotta olen kärsinyt ihmeellisistä oireista. Viimeisen kolmen vuoden ajan painonnousu on ollut ihan holtitonta, olen kärsinyt rajuista masennusjaksoista, uupumus on meinannut sitoa sängynpohjalle ja on tuntunut, että kehossa ja mielessä on käsijarru päällä; ajatus ei kulje ja kroppa ei jaksa. Kaksi vuotta söin synteettistä tyroksiinilääkettä. Se tuntui helpottavan monenlaisiin oireisiin, kuten hikoilemattomuuteen ja pahimpaan pään hitauteen. Välillä tuntuikin, että ehkäpä se tästä! Tyroksiinilääkityksen kanssa oli kuitenkin meno kuin vuoristoradassa; välillä jees, ja tuntui että vihdoin jotain järkeä oloon. Välillä sitten syöksyttiinkin syville vesille! Paino hilautui lääkityksen aikana edelleen ylös päin, noin kymmenen kiloa huolimatta aktiivisesta elämäntyylistä ja reilusti alle kulutuksen syömisestä. Vuosi sitten lopetin tyroksiinin, lähinnä sydänoireiden vuoksi. Tuntui, ettei minun ollut sitä fiksua syödä. Vähän kyllä mietiskelin, että jospa kyse onkin vain siitä, e