Siirry pääsisältöön

Luukku 1; unen laadun parantamista osa 1

Kysyn usein asiakkailtani; "nukutko hyvin". Saan yleensä ensimmäisenä vähän hämmentyneen katseen, fysioterapiaanhan tässä tultiin! Ja sitten alkaa tyypillisesti mumina "juu ihan hyvin.."

Kun kyselen tarkemmin, on hyvin yleistä että nukahtaminen saattaa olla haastavaa, ainakin ajoittain, tai sitten herätään jo kesken unien eikä enää saada unta. Myöskin kesken unien vessakäynnin tarpeeseen herääminen on yleistä. Tai sitten unta tulee suht helposti, kestää ihan ok määrän mutta yleensä herätessä olo on kaikkea muuta kuin virkeä.

Käyn läpi nyt muutaman kirjoituksen verran keinoja parantaa unen laatua. Unen laatuun voit ihan hirveästi itse vaikuttaa ja ehdottomasti kannattaa tehdä levosta itselle prioriteetti.

Yksinkertainen kikka on sama kuin ihan pienillä lapsilla; säännöllisyys. Mihin se katoaa, kun aikustuu?! Unen laatu paranee järjestäen merkittävästi ihan sillä, että käy säännöllisesti nukkumaan samaan aikaan (korkeintaan kahden tunnin heitoilla) ja siten herää samoihin aikoihin joka päivä. Joillakin unirytmiä saattaa ohjata etenkin aamussa heräävät lapset, aikainen töihin lähtö tai sitten stressiin liittyvä kortisolimäärän aikainen nousu. Kortisolin kuuluukin nousta aamussa, siihen heräämme, mutta stressitilassa nouseva kortisoli herättää jo usein 3-5 aikoihin aamulla.

Usein unirytmistä siirretään vastuu muualle kuin itselle, mutta kyllä siihen aika paljon pystyy itse vaikuttaa eri elämäntilanteissakin. Kyse on prioriteeteista! Kokeile pari viikkoa; mieti omalla kohdallasi, millä keinoin voit säännöllistää untasi ja tee tarvittavat muutokset mahdollisuuksien mukaan.

Omalla kohdallani aiemmin oli iso kompastuskivi viikonloput; elokuvien tai illanviettojen vuoksi nukkumaan meno venähti ja se vaikutti ihan hirvittävän paljon viikkooni. Usein sunnuntai- illan nukahtaminen oli työn takana, olo oli levoton ja alkuviikko meni sumussa. Kun aloin panostamaan viikonloppuina pysyvään unirytmiin, virkeys on ollut aivan eri tasolla!

Tämä vinkki voi tuntua turhalta, tai mahdottomalta toteuttaa, mutta mieti omalla kohdallasi; onko nukkumisesi säännöllistä, vai voisitko tietoisesti säännöllistää? Unen laadun parantamiseen liittyvät kokeilut ovat harmittomia- pahimmillaan et huomaa eroa viikossa- parissa, ja tuolloin voit aina palata vanhaan tapaasi. Mutta voi myös olla, että huomaatkin mielettömän vaikutuksen, etkä voi ymmärtää miten olet jaksanut ennen!!

Hyvää alkanutta joulukuuta!

Paula

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ratkaisuja päänsärkyyn; takaraivon, otsan, ohimon ja silmänalueen kivut

Kaksi tyypillisintä päänsärkymuotoa, joihin työssäni useimmiten törmään, on helppo kertoa; jännityspäänsärkykipu, joka tuntuu takaraivolla/kallonpohjassa ja voi edetä ohimoille, sekä otsalla/ohimolla tuntuva päänsärky, joka tuntuu joko myös tai pelkästään silmän ympärillä tai takana.   Käsitellään ensin takaraivo/ohimopäänsärky. Ohessa on Trapezius- eli epäkäslihaksen triggerkartta, joka kuvaa hyvin epäkäslihaksen eri trigger- eli kipupisteiden säteilyreittejä. Kipu voi olla toispuoleista tai tuntua molemmin puolin. Usein takaraivo/ohimopäänsärkyä provosoi näyttöpäätetyö tai muu vastaava staattista asentoa vaativa tai yksipuoleista, tarkkaa työskentelyä sisältävä tekeminen; autolla ajo, neulominen, lukeminen.. jos olet jännittäjä, saatat myös tunnistaa päänsärkyalueesi kuvasta.  Kuva täältä Mistä tällainen päänsärky sitten johtuu, ja voiko sille tehdä jotain itse? Paljonkin! Ja paljon voit tehdä ihan itse. Hyvä lähtökohta on tarkistaa oma ergonomia; Mitä tahansa puuh

Jodin puutteen hoito- 1.vuoden päivitys

Pitkästä aikaa! Viime vuonna tähän aikaan vuodesta olin suuremmissa tutkimuksissa Päijät- Hämeen Keskussairaalassa erikoislääkärin vastaanoton tiimoilta. Minulta tutkittiin huolella kilpirauhasen toiminta, suljettiin pois muut kehon hormonitoimintaa tai aivojen toimintaa sotkevat tekijät ja jännityksellä jäin odottamaan vastauksia! Kilpirauhaseni todettiin toimintakykyiseksi, eikä mitään muuta vakavaa ilmennyt. Vielä viimeistelyksi endokrinologini tahtoi testata joditasoni. Niistä tuloksista voitkin lukea blogikirjoituksestani viime keväältä.. Nyt on aika päivittää kuulumiseni- mitä vuodessa on tapahtunut? Aloitin jodinpuutteen toteamisen jälkeen aikamoisen tankkaamisen. Lääkärin ohjeilla päivittäinen jodinsaantini nostettiin suositeltuun päiväannokseen verrattuna noin 6- kertaiseksi. Muistathan, että saantisuositukset perustuvat keskiarvoon, jolla keskikokoinen, perusterve ihminen todennäköisesti ennaltaehkäisee puutosoireet, mikäli saantisuositusten mukainen ravinto- tai hi

Arvoitus ratkesi?!

Lähes neljä vuotta olen kärsinyt ihmeellisistä oireista. Viimeisen kolmen vuoden ajan painonnousu on ollut ihan holtitonta, olen kärsinyt rajuista masennusjaksoista, uupumus on meinannut sitoa sängynpohjalle ja on tuntunut, että kehossa ja mielessä on käsijarru päällä; ajatus ei kulje ja kroppa ei jaksa. Kaksi vuotta söin synteettistä tyroksiinilääkettä. Se tuntui helpottavan monenlaisiin oireisiin, kuten hikoilemattomuuteen ja pahimpaan pään hitauteen. Välillä tuntuikin, että ehkäpä se tästä! Tyroksiinilääkityksen kanssa oli kuitenkin meno kuin vuoristoradassa; välillä jees, ja tuntui että vihdoin jotain järkeä oloon. Välillä sitten syöksyttiinkin syville vesille! Paino hilautui lääkityksen aikana edelleen ylös päin, noin kymmenen kiloa huolimatta aktiivisesta elämäntyylistä ja reilusti alle kulutuksen syömisestä. Vuosi sitten lopetin tyroksiinin, lähinnä sydänoireiden vuoksi. Tuntui, ettei minun ollut sitä fiksua syödä. Vähän kyllä mietiskelin, että jospa kyse onkin vain siitä, e