Siirry pääsisältöön

Luukku 20: 5 tärppiä lantion seudun kipuihin

Pakaran alueen kiputilat ovat tosi yleisiä, samoin erilaiset lonkan seudun kivut, kuten trochanter bursiitti eli lonkan nivelpussin tulehdus (ainakin se diagnoosi on yleinen, mutta osaat jo varmasti olettaa että olen diagnooseissa aina hiukan skeptinen, heh) ja näihin usein liittyy enemmän tai vähemmän alaselkäkivut.

Lonkan alueen kivut usein määritellään joko "kuluman aiheuttamaksi" tai "bursiitiksi". On kuitenkin tärkeää katsoa, mikä muu voi kipuiluun vaikuttaa ja mitä asialle voisi tehdä.

Pakaran seudun kivut voi tuntua ristiluun alueella, suoraan pakarassa tai säteillä alas jalkaan. Välillä säteilevä kipu voi olla issias- oireilua, joka voi olla välilevyperäistä tai (useimmiten) lihasperäistä. Issias- oireilun kriteeri on pakaraa ja takareittä kulkeva kipu, joka ulottuu polvitaipeen yli alas pohkeeseen.

Lonkan alueella voi tuntua särkyä tai vaikka nivusta kohden etenevää kipusäteilyä. Kipu voi olla liikkeessä vihlaisevaa tai jomottavaa, särkevää. Kipuun voi liittyä liikerajoituksia. Välillä kipu voi tuntua trochanterin eli lantion leveimmän kohdan alueella sivussa. Kipu on usein paineluarkuutta ja voi vaikeuttaa kipukyljellä nukkumista. Välillä tällainen kipu on oikeasti bursiitti, eli nivelpussin tulehdus, mutta se on seurausta vääränlaisesta kuormituksesta, lihasepätasapainosta ja kireyksistä. Naiset ovat bursiittioireilulle alttiimpia, koska meillä lonkan ja polven kulma on suurempi, lantio on leveämpi kuin polvien etäisyys toisistaan. Tämä on kuitenkin a) ennaltaehkäistävissä ja b) hoidettavissa! 5 tärppiä lantion seudun kipuihin:

  1. Vahvista. Riittävän vahvat pakaralihakset parantavat asennon hallintaa, tasapainoa, tukevat kävelyliikettä ja edistävät kehon terveyttä. Etenkin keskimmäinen pakaralihas vaikuttaa paljon tasapainoon ja vahvana se ennaltaehkäisee bursiittiongelmia, korjaa polven ja nilkan liikettä ja suojaa lonkkaniveltä väärältä kuormitukselta.
  2. Venytä. Venytä etenkin lonkankoukistajia, mutta on hyvä huomioida pakaraa; tässä on valtavasti eroa. Joillain pakaroiden ja lonkan kipuilut johtuvat venyttyneistä, heikoista pakaralihaksista, toisilla pakarat ovat kireät kuin viulunkielet! Osaava fyssari testaa lihaksia ja antaa henkilökohtaiset vinkit!
  3. Liiku. Ylämäkikävely, kävely ylipäätään, lihaskuntoharjoittelu ja liikkuvuusharjoittelu ovat kaikki tärkeitä lantion alueen terveydelle. Jos et ole tottunut liikkumaan, pilko tarpeeksi pieneen tavoitteet. Lisää ensin hyötyliikuntaa ja paristi viikossa treenaa pakaroita hetken omalla kehonpainolla tai vaikka kuminauhan kanssa. Jos olet tottunut liikkumaan ja harjoittamaan lihaksia, opettele pakara- aktivaatio. Voit olla tottunut kyykkäämään, mutta pakarat eivät silti välttämättä aktivoidu! Ehdottomasti harjoiteltavan arvoinen homma!
  4. Vältä pitkäkestoista istumista. Se laiskistuttaa pakaroita ja jumiuttaa lihaksia! Tauota istumista ja koita liikuskella ja seistä, kun on mahdollisuus.
  5. Huolla. Välillä venyttely ei ole toimiva ratkaisu. Esimerkiksi yliliikkuva lonkkanivel vaikeuttaa pakaran ja lonkan venyttelyä ja joihinkin lihaksiin on lähes mahdoton päästä venytyksin. Myös polviongelmat voi rajoittaa pakaran venyttelyä. Silloin putkirullailu ja hieronta on ystäväsi! Toki ne ovat välillä paikallaan muutoinkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ratkaisuja päänsärkyyn; takaraivon, otsan, ohimon ja silmänalueen kivut

Kaksi tyypillisintä päänsärkymuotoa, joihin työssäni useimmiten törmään, on helppo kertoa; jännityspäänsärkykipu, joka tuntuu takaraivolla/kallonpohjassa ja voi edetä ohimoille, sekä otsalla/ohimolla tuntuva päänsärky, joka tuntuu joko myös tai pelkästään silmän ympärillä tai takana.   Käsitellään ensin takaraivo/ohimopäänsärky. Ohessa on Trapezius- eli epäkäslihaksen triggerkartta, joka kuvaa hyvin epäkäslihaksen eri trigger- eli kipupisteiden säteilyreittejä. Kipu voi olla toispuoleista tai tuntua molemmin puolin. Usein takaraivo/ohimopäänsärkyä provosoi näyttöpäätetyö tai muu vastaava staattista asentoa vaativa tai yksipuoleista, tarkkaa työskentelyä sisältävä tekeminen; autolla ajo, neulominen, lukeminen.. jos olet jännittäjä, saatat myös tunnistaa päänsärkyalueesi kuvasta.  Kuva täältä Mistä tällainen päänsärky sitten johtuu, ja voiko sille tehdä jotain itse? Paljonkin! Ja paljon voit tehdä ihan itse. Hyvä lähtökohta on tarkistaa oma ergonomia; Mitä tahansa puuh

Jodin puutteen hoito- 1.vuoden päivitys

Pitkästä aikaa! Viime vuonna tähän aikaan vuodesta olin suuremmissa tutkimuksissa Päijät- Hämeen Keskussairaalassa erikoislääkärin vastaanoton tiimoilta. Minulta tutkittiin huolella kilpirauhasen toiminta, suljettiin pois muut kehon hormonitoimintaa tai aivojen toimintaa sotkevat tekijät ja jännityksellä jäin odottamaan vastauksia! Kilpirauhaseni todettiin toimintakykyiseksi, eikä mitään muuta vakavaa ilmennyt. Vielä viimeistelyksi endokrinologini tahtoi testata joditasoni. Niistä tuloksista voitkin lukea blogikirjoituksestani viime keväältä.. Nyt on aika päivittää kuulumiseni- mitä vuodessa on tapahtunut? Aloitin jodinpuutteen toteamisen jälkeen aikamoisen tankkaamisen. Lääkärin ohjeilla päivittäinen jodinsaantini nostettiin suositeltuun päiväannokseen verrattuna noin 6- kertaiseksi. Muistathan, että saantisuositukset perustuvat keskiarvoon, jolla keskikokoinen, perusterve ihminen todennäköisesti ennaltaehkäisee puutosoireet, mikäli saantisuositusten mukainen ravinto- tai hi

Arvoitus ratkesi?!

Lähes neljä vuotta olen kärsinyt ihmeellisistä oireista. Viimeisen kolmen vuoden ajan painonnousu on ollut ihan holtitonta, olen kärsinyt rajuista masennusjaksoista, uupumus on meinannut sitoa sängynpohjalle ja on tuntunut, että kehossa ja mielessä on käsijarru päällä; ajatus ei kulje ja kroppa ei jaksa. Kaksi vuotta söin synteettistä tyroksiinilääkettä. Se tuntui helpottavan monenlaisiin oireisiin, kuten hikoilemattomuuteen ja pahimpaan pään hitauteen. Välillä tuntuikin, että ehkäpä se tästä! Tyroksiinilääkityksen kanssa oli kuitenkin meno kuin vuoristoradassa; välillä jees, ja tuntui että vihdoin jotain järkeä oloon. Välillä sitten syöksyttiinkin syville vesille! Paino hilautui lääkityksen aikana edelleen ylös päin, noin kymmenen kiloa huolimatta aktiivisesta elämäntyylistä ja reilusti alle kulutuksen syömisestä. Vuosi sitten lopetin tyroksiinin, lähinnä sydänoireiden vuoksi. Tuntui, ettei minun ollut sitä fiksua syödä. Vähän kyllä mietiskelin, että jospa kyse onkin vain siitä, e