Siirry pääsisältöön

Luukku 3: Unen laadun parantamista osa 3

Toistaiseksi vielä asun kerrostalossa. Aiemmin tuntui jopa ahdistavalta ajatella nukkumista kuulo- tai näköaisti estettynä, mutta nykyään nukun tyytyväisenä korvatulpat korvissa ja unimaski silmillä! Mittaan uneni laatua aktiivisuusrannekkeella ja se kertoi samaa kuin oma olonikin, kun tein nämä muutokset; unen laatu parani huikean paljon. Aiemmin oli pieniä heräämispiikkejä pitkin yötä, vaikken ollut ehtinyt tajuta heränneeni. Naapureiden ja talon muut äänet, puolison saapuminen nukkumaan, kaikennäköiset pienet äänet joiden ei ajatellut vaikuttavan.

Nykyään tuntuu ihanalta käydä nukkumaan maskin painaessa kevyesti silmäluomia (tutkitusti rauhoittava vaikutus) ja hyvien korvatulppien sulkevan maailmani vain oman hengitykseni ääniin. Korvatulppien kanssa kannattaa tehdä tutkimusmatkaa; jotkut saattavat painaa ikävästi tai ne eivät vain muuten istu. Itselläni on vain yksi korvatulppamalli, minkä kelpuutan ja leikkaan tulpat vielä puoliksi koska sellaisenaan ne ovat liian pitkät.

Unimaskeja, tai silmämaskejakin löytyy monenlaisia. Kannattaa valita miellyttävän pehmeä ja hyvin omaan päähän sopiva malli! Kokeilemalla oppii!

Herätyskelloon kyllä herää tulppienkin kera, mutta oman mielenrauhan vuoksi sitä kannattaa testata vapaapäivänä. Itse käytän aktiivisuusrannekkeen värinäherätystä, joka toimii tehokkaasti!

Nukutko jo joko maski silmillä tai tulpat korvissa? Vai ahdistaako jo ajatuskin?! Suosittelen testaamaan, vaikka ajattelisitkin ettei ole ääni- eikä valohäiriöitä. Vaikutus voi olla ihan mieletön!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ratkaisuja päänsärkyyn; takaraivon, otsan, ohimon ja silmänalueen kivut

Kaksi tyypillisintä päänsärkymuotoa, joihin työssäni useimmiten törmään, on helppo kertoa; jännityspäänsärkykipu, joka tuntuu takaraivolla/kallonpohjassa ja voi edetä ohimoille, sekä otsalla/ohimolla tuntuva päänsärky, joka tuntuu joko myös tai pelkästään silmän ympärillä tai takana.   Käsitellään ensin takaraivo/ohimopäänsärky. Ohessa on Trapezius- eli epäkäslihaksen triggerkartta, joka kuvaa hyvin epäkäslihaksen eri trigger- eli kipupisteiden säteilyreittejä. Kipu voi olla toispuoleista tai tuntua molemmin puolin. Usein takaraivo/ohimopäänsärkyä provosoi näyttöpäätetyö tai muu vastaava staattista asentoa vaativa tai yksipuoleista, tarkkaa työskentelyä sisältävä tekeminen; autolla ajo, neulominen, lukeminen.. jos olet jännittäjä, saatat myös tunnistaa päänsärkyalueesi kuvasta.  Kuva täältä Mistä tällainen päänsärky sitten johtuu, ja voiko sille tehdä jotain itse? Paljonkin! Ja paljon voit tehdä ihan itse. Hyvä lähtökohta on tarkistaa oma ergonomia; Mitä tah...

Jodin puutteen hoito- 1.vuoden päivitys

Pitkästä aikaa! Viime vuonna tähän aikaan vuodesta olin suuremmissa tutkimuksissa Päijät- Hämeen Keskussairaalassa erikoislääkärin vastaanoton tiimoilta. Minulta tutkittiin huolella kilpirauhasen toiminta, suljettiin pois muut kehon hormonitoimintaa tai aivojen toimintaa sotkevat tekijät ja jännityksellä jäin odottamaan vastauksia! Kilpirauhaseni todettiin toimintakykyiseksi, eikä mitään muuta vakavaa ilmennyt. Vielä viimeistelyksi endokrinologini tahtoi testata joditasoni. Niistä tuloksista voitkin lukea blogikirjoituksestani viime keväältä.. Nyt on aika päivittää kuulumiseni- mitä vuodessa on tapahtunut? Aloitin jodinpuutteen toteamisen jälkeen aikamoisen tankkaamisen. Lääkärin ohjeilla päivittäinen jodinsaantini nostettiin suositeltuun päiväannokseen verrattuna noin 6- kertaiseksi. Muistathan, että saantisuositukset perustuvat keskiarvoon, jolla keskikokoinen, perusterve ihminen todennäköisesti ennaltaehkäisee puutosoireet, mikäli saantisuositusten mukainen ravinto- tai hi...

Arvoitus ratkesi?!

Lähes neljä vuotta olen kärsinyt ihmeellisistä oireista. Viimeisen kolmen vuoden ajan painonnousu on ollut ihan holtitonta, olen kärsinyt rajuista masennusjaksoista, uupumus on meinannut sitoa sängynpohjalle ja on tuntunut, että kehossa ja mielessä on käsijarru päällä; ajatus ei kulje ja kroppa ei jaksa. Kaksi vuotta söin synteettistä tyroksiinilääkettä. Se tuntui helpottavan monenlaisiin oireisiin, kuten hikoilemattomuuteen ja pahimpaan pään hitauteen. Välillä tuntuikin, että ehkäpä se tästä! Tyroksiinilääkityksen kanssa oli kuitenkin meno kuin vuoristoradassa; välillä jees, ja tuntui että vihdoin jotain järkeä oloon. Välillä sitten syöksyttiinkin syville vesille! Paino hilautui lääkityksen aikana edelleen ylös päin, noin kymmenen kiloa huolimatta aktiivisesta elämäntyylistä ja reilusti alle kulutuksen syömisestä. Vuosi sitten lopetin tyroksiinin, lähinnä sydänoireiden vuoksi. Tuntui, ettei minun ollut sitä fiksua syödä. Vähän kyllä mietiskelin, että jospa kyse onkin vain siitä, e...